sahkokiukaan-huolto

Sähkökiukaan huolto

Vinkit sähkökiukaan huoltamiseen

Sähkökiukaan huolto on tärkeää kiukaan käyttöiän maksimoiseksi.  Jokaisen saunan omistajan pn hyvä osata tehdä kiukaan huolto säännöllisin väliajoin. Sähkökiukaan vastukset ovat usein tiukilla kovasta käytöstä, vastaukset saattavat vääntyillä eikä lämpö pääse vapaasti virtaamaan.

Sähkökiuas on usein kovalla käytöllä 

Modernit sähkösaunat ovat löytäneet tiensä lähes jokaiseen kotiin, mikä on tehnyt saunomisesta nopeaa ja helppoa. Se ei kuitenkaan ole muuttanut sitä tosiasiaa, että saunalla on ainutlaatuisen tärkeä paikkansa suomalaisten elämässä ja monelle sauna ja saunomiseen liittyvät rituaalit ovat äärimmäisen arvokkaita, suorastaan pyhiä. Lauteille kivutaan hiljentymään ja rauhoittumaan, ehkäpä laitetaan saunammakkarat kiuaspannuun ja korkataan vielä virkistävän viileä saunajuoma.

Saunominen on erottamaton ja tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Siinä missä menneessä maailmassa saunassa peseytymisen lisäksi myös synnyttiin ja kuoltiin, vetäytyy nykyihminen löylyn lempeyteen rentouttamaan väsyneitä lihaksia tai virkistämään kiireisen arjen pyörityksestä pakahtunutta mieltä. Jotta saunahetkestä saisi suurimman mahdollisen nautinnon irti, kannattaa panostaa saunan tunnelmaan, puhtauteen sekä tietysti saunan sydämeen, eli tehokkaaseen ja toimivaan kiukaaseen.

Sähkökiukaan huolto 

Miten kiuasta huolletaan? 

  • Pidä silmällä kiuaskivien kuntoa
  • Vaihda kivien järjestystä kerran vuodessa
  • Vaihda kivet 1-3 vuoden välein
  • Pidä silmällä vastusten toimintaa
  • Jos kiuas on vielä suhteellisen uusi, vaihdata rikkoutunut vastus
  • Vaihda kiuas, jos tehot on menetetty ja kiukaan käyttöikä alkaa tulla vastaan

Mitä useammin kiuasta lämmitetään ja löylyä heitetään, sitä enemmän kivet vaurioituvat. Ensimmäisenä huoltotoimenpiteenä voidaan siis pitää kiuaskivien kunnon tarkastamista.

Kivet on hyvä myös latoa uudestaan, sekä tarvittaessa vaihtaa kivet uusiin. Kivien pinta kuluu ja sen merkkinä saunan lattialle kiukaan edustalle kertyy kivimurskaa ja pölyä. Kun kiukaan pinnalla olevat kivet muuttuvat vaalean harmaiksi on aika vaihtaa järjestystä. Sähkökiukassa kivet kuluvat melko tasaisesti, mutta järjestyksen vaihtaminen lisää hieman niiden käyttöikää.

Sähkökiukaan vaihto kannattaa 10-15 vuoden välein

Enää ei kiukaankivien raoista pilkistä saunatontun silmä, vaan punaisena helottava kiukaan vastus. Toimiva ja moderni sähkökiuas antaa miellyttävät ja pehmeät löylyt, mutta ajan myötä sen teho voi alkaa laskea ja toimintakunto heikentyä. Muutos voi tapahtua vähitellen eikä saunoja itse aina edes huomaa asiaa.

Myös yksittäinen vastus voi rikkoutua, jolloin kiuas ei enää kuumene kunnolla ja löylyt jäävät vaisuiksi. Rikkoutuneet vastuksen voi vaihtaa, mutta tehtävä kuuluu alan ammattilaiselle.  Tehokkain keino on kuitenkin aika ajoin kiukaan vaihto kokonaan uuteen. Näin voi olla varma siitä, että kiuas toimii asianmukaisesti ja että saunassa on varmasti parhaat mahdolliset olosuhteet rentouttavasta saunaillasta nautiskeluun.

Jotta saunahetkestä saisi suurimman mahdollisen nautinnon irti, kannattaa panostaa saunan tunnelmaan, puhtauteen sekä tietysti saunan sydämeen, eli tehokkaaseen ja toimivaan kiukaaseen.

Jos kiukaan vaihto mietityttää, kurkkaa vinkit milloin ja miksi kiukaan vaihto on ajankohtaista täältä

Moderni kiuas on tehokas ja kaunis

Kiukaat ovat viime vuosina kehittyneet vauhdikkaasti sekä teholtaan että ulkonäöltään. Erilaisia kiukaita on tarjolla reilusti ja valinnanvaraa on aivan perinteisistä perusmalleista erikoisempiin ja näyttäviin design-ratkaisuihin. Nykyaikaisimpia älykiukaita voi jopa ohjata etänä puhelinsovelluksen kautta. Modernit pilarikiukaat tai erikoiset tasokiukaat ovat tyylikkäitä ja kauniita ja sihauttavat ilmoille lempeät ja kosteat löylyt.

Onkin hyvin tärkeää valita huolellisesti kokonsa, ulkonäkönsä, käytettävyytensä, tehokkuutensa sekä hintansa puolesta juuri omaan saunaan parhaiten sopiva kiuasvaihtoehto.

Uusissa kiukaissa voi mekaanisesti käännettävien säätimien sijasta olla kätevät digitaaliset seinätermostaatit, jotka kertovat saunan lämpötilan ja jotka voi asentaa vaikkapa kylpyhuoneen ovensuuhun valokatkaisijan viereen, jolloin saunan lämmittäjä välttyy epämukavalta kyykistelyltä hämärässä kiukaan juurella. Metalliristikolla verhoillun pilarikiukaan voi myös upottaa lauteen sisään, jolloin se on upea sisustuselementti ja katseenvangitsija, joka luo tyyliä ja tunnelmaa saunatilaan ja kruunaa ihanan hemmotteluhetken.

Onkin hyvin tärkeää valita huolellisesti kokonsa, ulkonäkönsä, käytettävyytensä, tehokkuutensa sekä hintansa puolesta juuri omaan saunaan parhaiten sopiva kiuasvaihtoehto. Siten lopputulos palkitsee, ja oman saunan löylyistä pääsee nauttimaan mukavasti ja vaivattomasti. Toimivan saunakokonaisuuden vaikutus elämänlaatuun on kiistaton, ja kuka tietää – ehkäpä raikkaan löylyveden sihahtaessa tulikuumille kiville ja hellivän höyryn täyttäessä saunan saunoja yhä edelleen voi aistia ikiaikaisen henkimaailman olemassaolon?

24 Center asennuspalvelut 

Tiesithän, että 24 Centerin kautta saat sähkömiehen nopeasti paikalle myös pienempiin asennustöihin, kuten kiukaan asennukseen? Soita
0100 2470 ja tiedustele asennuspalvelua – saat taatusti markkinoiden nopeimman asennuksen! Voit tilata asennuspalvelun myös verkkotilauksena täältä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä oman pankkitilin

Lue lisää »

Ajankohtaisimmat blogit

Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää
Turvallista joulua
Kodin huoltaminen

TOP 3 keinoa taloteknisesti turvalliseen jouluun

Joulu on täällä! Taloteknisesti vuodenaika on yksi kiireisimmistä, kun kotona siivotaan, tehdään mahdollisesti suurempia puhdistustöitä ja keittiössä valmistellaan toinen toistaan herkullisempia ruokia. Kotitöiden pyörteissä saattaa

Lue lisää
Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.