wc pönttö

Vuotava WC-pönttö: miksi olisin kiinnostunut?

Veden kulutus on aina säännöllisesti tapetilla, sillä yhä useampi meistä maksaa vesilaskunsa puhtaasti kulutuksen mukaan. Näin ollen omilla valinnoillaan voi vaikuttaa suoraan siihen, paljonko postiluukusta tipahtava vesilasku kirpaisee. Veden säästämiseen on lukuisia vinkkejä netti täynnä, mutta melko harvoin tulee puheeksi muuan pikkujuttu, jolla on kuitenkin kauaskantoiset seuraukset veden kulutusta ajatellen: WC-pönttö.

Monille WC-pönttö ei ole ollenkaan mieluisa puheenaihe, mikä on ihan ymmärrettävää. On kuitenkin pidettävä mielessä, että sitä käytetään päivittäin ja sen toiminta perustuu nimenomaan siihen, että vesi vie mennessään jätteet ja pitää hajuhaitat kurissa. Suihku ja vessa ovat kodin suurimmat veden kuluttajat: keskimäärin ne kuluttavat 100 litraa vettä asukasta kohden – joka päivä. Onkin siis tärkeää, että näissä tiloissa olevat laitteet toimivat tehokkaasti ja oikealla tavalla. Kerromme tässä tekstissä siitä, miten WC-istuimen mahdollisen vuodon voi havaita ja mitä se voi pahimmillaan tarkoittaa.

Vuotavan WC-istuimen tarkistaminen

Vuotavalla WC-pöntöllä tarkoitetaan siis sitä, että istuimen reunuksilta valuu vettä, vaikka vessaa ei olisi vedetty. Tämä voi kuulostaa lähinnä pieneltä harmilta, mutta näin ei kuitenkaan ole. Suurin osa varsinkin alkavista vuodoista on havaittavissa pöntön sisäpuolella.

Onneksi mahdollisen vuodon havaitseminen on erittäin helppoa. Tarvitset vain pari palaa vessapaperia. Aseta vessapaperi sitten pöntön sisäseinää vasten. Mikäli paperi jää kiinni, on pöntössä todennäköisesti vuoto. Jos taas paperi ei millään jää kiinni, voit olla huoleti. Jos veden pinnalla näkyy selkeää aaltoliikettä, vaikka vessan vetämisestä olisikin jo aikaa, voit olla varma, että pönttö vuotaa.

Pienempien, pöntön sisällä tapahtuvien, vuotojen kanssa ei ole akuuttia kiirettä, vaikkakin putkimieheen kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman pian. Sen sijaan vessan lattialle vettä vuotava pönttö pitää korjata samantien vesivahingon välttämiseksi.

Paljonko vuotava pönttö maksaa ja voiko sen korjata?

Kuten jo aiemmin sanottu, pieni vuoto ei välttämättä tunnu muulta kuin pieneltä harmilta. Mutta ajattelepa asiaa näin: jo nuppineulan pään kokoinen vuoto liruttaa vettä hukkaan vuodessa sen verran, että vesilaskusi saattaa nousta tonnilla – jokaista vuotavaa pönttöä kohti. Nämä eurot on syytä käyttää siihen, että laittaa omat pönttönsä kuntoon.

Vuodot johtuvat lähes poikkeuksetta kuluneista tiivisteistä. Kuluminen on täysin normaalia ja mitä vanhempi WC-istuin on sitä todennäköisemmin sen tiivisteet ovat tulleet tiensä päähän. Näitä tiivisteitä on onneksi saatavilla runsaasti eri malleihin kaikissa yleisimmissä rautakaupoissa, eikä niitä ole hinnalla pilattu.

Vuodon korjaamiseen vaikuttaa ennen kaikkea WC-istuimen malli. Suurin osa suomalaisista istuu melko yleisellä WC-istuinmallilla, johon on saatavilla varaosia helposti ja nopeasti. Parhaimmillaan vuodon voi korjata jopa itse, kunhan hankkii sopivat varaosat. Sen sijaan halpojen pönttöjen kohdalla varaosia ei välttämättä edes valmisteta, jolloin ainoa vaihtoehto on vaihtaa koko pönttö.

Ajankohtaisimmat blogit

Putkimiehen käärmetyökalu wc-pöntössä, kromiviemäri ja suojakäsineet, ammattimainen viemärihuolto käynnissä


---

**Metadata Analysis:**
- Character count: 124
- Language: Finnish
- Key elements included: plumber's snake, toilet, professional tools, drain service context
- SEO keywords: putkimiehen, wc-pöntössä, viemärihuolto, ammattimainen
- Accessibility: Describes main subject first, provides context, avoids redundant phrases
Tietoa

Millä tukkeutunut wc-pönttö on auki?

Tukkeutunut wc-pönttö on stressaava tilanne, mutta useimmiten ratkaistavissa itse. Tukoksen saa yleensä auki kumppua, kuumaa vettä ja astianpesuainetta tai ruokasoodaa ja etikkaa käyttäen. Opi tunnistamaan tukkeutumisen merkit kuten hitaasti laskeutuva vesi ja kurlaavat äänet, sekä ymmärtämään yleisimmät syyt kuten liiallinen wc-paperi ja hygieniatuotteet. Oppaassa käydään läpi turvalliset DIY-menetelmät ja kerrotaan, milloin kannattaa soittaa ammattilaiselle vakavampien putkisto-ongelmien varalta.

Lue lisää
Kromiviemäri lähikuvassa, ympärillä ruokasoodaa, etikkaa, kuminen avanpuhdistin ja viemäriavain valkoisella tasolla.
Tietoa

Millä viemäri on auki kotikonstein?

Viemärin tukkeutuminen on yleinen kotitalousongelma, joka usein ratkeaa yksinkertaisilla kotikonsteilla. Tehokkaimmat menetelmät ovat kuuma vesi, sooda-etikkaseos ja kumipumppu, jotka toimivat erityisesti rasva- ja saippuajäämien aiheuttamiin tukkoksiin. Tässä artikkelissa opit tunnistamaan tukkeutumisen varhaiset merkit, saat tarkat ohjeet turvallisiin avaamistekniikoihin ja tiedät milloin on aika soittaa ammattilaiselle. Säästä aikaa ja rahaa ratkaisemalla ongelma itse.

Lue lisää
Krominen viemärin kansi kylpyhuoneessa, putkiavaimet ja veroilmoituslomakkeet näkyvissä


---

**Explanation of approach (not part of alt text):**
- Led with the main subject (chrome drain cover in bathroom)
- Included key contextual elements (plumbing tools, tax forms)
- Stayed well under 125 characters
- Used natural Finnish language
- Omitted decorative details like lighting and depth of field
- Provided meaningful context for screen reader users about the plumbing/tax deduction scenario
Tietoa

Saako viemärin avauksesta kotitalousvähennyksen?

Viemärin avaus oikeuttaa kotitalousvähennykseen, kun työ tehdään vakituisessa asunnossasi. Saat 40% työn osuudesta takaisin verotuksessa, enintään 3 500 euroa vuodessa. Putkitukoksen korjaus, viemärin huolto ja hätätyöt ovat vähennyskelpoisia, kun ammattilainen hoitaa työn ja antaa asianmukaisen laskun. Omavastuuosuus on vain 100 euroa vuodessa. Artikkelissa käydään läpi tarkat ehdot, hakeminen veroilmoituksessa ja käytännön esimerkit siitä, kuinka paljon säästät putkimiehen laskusta kotitalousvähennyksen avulla.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.