Maaliskuinen yö oli vaihtumassa hiljalleen aamuksi. Taivaanrannassa kajasti jo, mutta silti pimeys hallitsi vielä tienoota. Tammerkoski kohisi yön hiljaisuudessa, ja sen vieressä oleva punatiilinen Finlaysonin tehdasrakennus vaikutti vielä hiljaiselta.
Tehtaan yhteen kutomosaliin oli kerääntynyt ihmisiä. Varhaisesta aamusta huolimatta kaikki vaikuttivat olevan virkeitä ja hereillä. Ilmapiiri oli jännittynyt ja odottavainen. Huomio oli keskittynyt kolmekymppiseen mieheen, jolla näytti olevan kädet täynnä työtä. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä.
Keskellä maaliskuun tummuutta pimeä kutomosali alkoi kylpemään valossa. Valo lähti sadastaviidestäkymmenestä hehkulampusta, jotka syttyivät nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Kutomosalin täytti taputukset ja innostuneet huudahdukset. Yksi paikallaolleista hymyili erityisen tyytyväisenä. Hän oli Carl Samuel von Nottbeck, suomalainen insinööri, jonka sähkösuunnittelun ansiosta luonnolliset valot alkoivat valaisemaan meidänkin maatamme.
Carl Samuel von Nottbeck ei ollut mikään tavanomainen sähkömies. Hän syntyi Suomessa vuonna 1848, mutta maailma tuli hänelle nopeasti tutuksi. Ylioppilaan arvonimen hän ansaitsi itselleen Tartossa, jonka jälkeen matka jatkui Sveitsiin. Zurichin teknillisen korkeakoulun ovet avautuivat lahjakkaalle nuorukaiselle, josta hän pian valmistui taskussaan koneinsinöörin todistus.
Maailma oli auki, ja elämä johdatti Carlin Yhdysvaltoihin 1870-luvun lopulla. Samaan aikaan siellä työskenteli häntä vuotta vanhempi herra nimeltä Thomas Edison. Edison oli tehnyt sen ajan suuren kysymyksen, hehkulampun, kohdalla läpimurron: hänen valmistamansa hehkulamppu kesti käytössä jo 1200 tuntia. Kaikki näytti olevan valmista valaistuksen leviämiseen laajemmaltikin. Sattumaa tai ei, juuri näihin aikoihin suomalainen nuori insinööri Carl Samuel von Nottbeck kirjoittautui sisään Edisonin tehtaaseen. Työt saivat hänen kohdallaan nyt alkaa.
Joidenkin vuosien kuluttua Suomeen palasi monta kokemusta rikkaampi Carl. Hän oli ollut aivan ytimessä näkemässä ja oppimassa sen ajan yhtä suurinta teknillistä läpimurtoa: sähkövalon keksimistä. Oli aika siirtää kokemus ja oppi käytäntöön.
Vuonna 1881, maaliskuun 15. päivänä, Finlaysonin tehtaalla Tampereella oli juhlan tuntua. Ensimmäinen sähkövalaistus koko Pohjoismaissa otettiin käyttöön onnistuneesti, ja sen oli mahdollistanut insinöörit Carl Samuel von Nottbeck sekä unkarilainen Istvan von Fodor. Kutomosalissa välähti päälle 150 hehkulamppua, voimanlähteenään kaksi 110 voltin tasavirtadynamoa. Asiat alkoivat nyt edetä vauhdilla: vuoden päästä koko tehdas oli valaistu ja sinne oli rakennettu myös oma sähköasema.
Nottbeckien koko suku oli merkittävä tekijä Tampereella. Carlin veli Wilhelm toimi Finlaysonin tehtaan johtajana. He rakennuttivat tehtaan yhteyteen kirkon, koulun, lastenkodin ja vanhainkodin. Ne olivat merkittäviä sosiaalisia uudistuksia työläiskaupungille. Carl toimi myöhemmin Pietarissa Edisonin tehtaan edustajana, kunnes muutti Pariisiin. Ranskasta tulikin hänen loppuelämänsä asuinpaikka, ja hän nukkui pois marraskuussa 1904.
Vaikka hehkulamppujen aika on jo ohi, oli Carl Samuel von Nottbeckin elämäntyö ratkaiseva. Uusien asioiden tuominen yhteiskuntaan ja tekniikan alalle on vaatinut aina rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Hänen työnsä voi toimia tänään esikuvana meille kaikille. Kehitys ei pysähdy, mutta toteutuakseen se vaatii uskaliaita ihmisiä.