Toimitusjohtaja Joose Pinomaa

Toimitusjohtajan tervehdys

Toimitusjohtajan tervehdys

Tämä kevät puhkesi talven alta hieman toisenlaisena kuin odotimme. Monet suunnitelmat ja tavoitteet muuttivat asentoaan, kun maailma meni hetkeksi kiinni ja ajatukset täyttyivät kaikkein tärkeimmistä asioista. Monissa yrityksissä, kodeissa ja kouluissa palattiin hetkellisesti perusasioiden äärelle: miten saan yhteyden ystävääni, miten hoidan kauppareissuni, mistä saan seuraavan viikon toimeentuloni. Muutos on ollut nopea ja totaalinen, ja se jättää jälkensä. Mukaan tarttuu myös hyviä asioita. Uskon, että koetus antaa puhtia ajatteluun. Uusia toimintamalleja, uutta virtaa, uusia ideoita. Tavalliset rutiinit kirkastuvat, ja niitä on mahdollista saada vielä toimivimmiksi.

Koronapandemia osuu aikaan, jolloin 24 Center on ollut toiminnassa pian kolme vuotta. Tavoitteita on saavutettu ja uusia on luotu. Mukana on ollut menestyksen hetkiä, haasteita ja vastoinkäymisiäkin. Kaiken keskellä on ollut halu kehittää ja kehittyä. Saada toiminta paremmaksi ja vastata vielä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Kehitys jatkuu, ja taaksekin on mukava katsoa. Viime viikolla täyttyi hieno rajapyykki, 14 000 tilausta. Se kertoo, että myös kriisiaikojen keskellä 24 Centerin palvelulle on kysyntää. Tästä jakautuu nöyrä kiitos kaikille toimijoille ja mukana olleille.

Lähiaikoina kehityksen keskiössä on ollut uusi alustapalvelu, joka keskittyy kiireettömiin tilauksiin. Sen avulla on mahdollista laajentaa palveluita ja kehittää enemmän myös kiireettömien keikkojen fasilitointia. Hätäkeskuspalvelu pyörii edelleen samalla intensiteetillä ja tarkkuudella kuin aiemminkin, mutta nyt se saa rinnalleen lisäosan. Kyseessä on verkkotilausmalli, jossa tilaaja voi valita tekijän hinnoittelun, arvosteluiden ja sijainnin perusteella.

Vaikka vaikeudet tulevat yllättäen eikä niihin pysty varautumaan, lamaantumiselle ei tule antaa sijaa. Kaiken epävarmuuden, uuden ja oudon keskellä katse tulee pitää tiukasti edessä. Siellä näkyy tulevaisuus, joka on täynnä mahdollisuuksia. Siinä tulevaisuudessa meillä kaikilla on paikka, ja kaikkien ajatuksille on tilaa. Yhdessä teemme huomisesta positiivisen.

ps. Verkkotilaukseen voi käydä tutustumassa täältä.

Ajankohtaisimmat blogit

Putkimiehen käärmetyökalu wc-pöntössä, kromiviemäri ja suojakäsineet, ammattimainen viemärihuolto käynnissä


---

**Metadata Analysis:**
- Character count: 124
- Language: Finnish
- Key elements included: plumber's snake, toilet, professional tools, drain service context
- SEO keywords: putkimiehen, wc-pöntössä, viemärihuolto, ammattimainen
- Accessibility: Describes main subject first, provides context, avoids redundant phrases
Tietoa

Millä tukkeutunut wc-pönttö on auki?

Tukkeutunut wc-pönttö on stressaava tilanne, mutta useimmiten ratkaistavissa itse. Tukoksen saa yleensä auki kumppua, kuumaa vettä ja astianpesuainetta tai ruokasoodaa ja etikkaa käyttäen. Opi tunnistamaan tukkeutumisen merkit kuten hitaasti laskeutuva vesi ja kurlaavat äänet, sekä ymmärtämään yleisimmät syyt kuten liiallinen wc-paperi ja hygieniatuotteet. Oppaassa käydään läpi turvalliset DIY-menetelmät ja kerrotaan, milloin kannattaa soittaa ammattilaiselle vakavampien putkisto-ongelmien varalta.

Lue lisää
Kromiviemäri lähikuvassa, ympärillä ruokasoodaa, etikkaa, kuminen avanpuhdistin ja viemäriavain valkoisella tasolla.
Tietoa

Millä viemäri on auki kotikonstein?

Viemärin tukkeutuminen on yleinen kotitalousongelma, joka usein ratkeaa yksinkertaisilla kotikonsteilla. Tehokkaimmat menetelmät ovat kuuma vesi, sooda-etikkaseos ja kumipumppu, jotka toimivat erityisesti rasva- ja saippuajäämien aiheuttamiin tukkoksiin. Tässä artikkelissa opit tunnistamaan tukkeutumisen varhaiset merkit, saat tarkat ohjeet turvallisiin avaamistekniikoihin ja tiedät milloin on aika soittaa ammattilaiselle. Säästä aikaa ja rahaa ratkaisemalla ongelma itse.

Lue lisää
Krominen viemärin kansi kylpyhuoneessa, putkiavaimet ja veroilmoituslomakkeet näkyvissä


---

**Explanation of approach (not part of alt text):**
- Led with the main subject (chrome drain cover in bathroom)
- Included key contextual elements (plumbing tools, tax forms)
- Stayed well under 125 characters
- Used natural Finnish language
- Omitted decorative details like lighting and depth of field
- Provided meaningful context for screen reader users about the plumbing/tax deduction scenario
Tietoa

Saako viemärin avauksesta kotitalousvähennyksen?

Viemärin avaus oikeuttaa kotitalousvähennykseen, kun työ tehdään vakituisessa asunnossasi. Saat 40% työn osuudesta takaisin verotuksessa, enintään 3 500 euroa vuodessa. Putkitukoksen korjaus, viemärin huolto ja hätätyöt ovat vähennyskelpoisia, kun ammattilainen hoitaa työn ja antaa asianmukaisen laskun. Omavastuuosuus on vain 100 euroa vuodessa. Artikkelissa käydään läpi tarkat ehdot, hakeminen veroilmoituksessa ja käytännön esimerkit siitä, kuinka paljon säästät putkimiehen laskusta kotitalousvähennyksen avulla.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.