talotekniikka-alan haasteita

Talotekniikka-alan haasteita

Kuulostaako tutulta? Olette tilanteessa, jossa teillä on todellinen hätä ja tarve saada ammattiapua, olette yrittäneet soittaa ja tilata paikalle talotekniikka-alan ammattilaisen putkimiehen, sähköasentajan, lukkosepän, imuauton, kylmälaiteasentajan, lasinkorjaajan, automaatioasentajan tai jonkun muun eikä kukaan ole vastannut.

Tämä on yllättävän yleistä. Yksi selitys asiaan on se, että monet talotekniikka-alan yrityksistä etenkin päivystävistä yrityksistä ovat pieniä vain muutaman hengen yrityksiä. Yrityksissä ei välttämättä ole erikseen asiakaspalvelijoita, jotka pitäisivät huolen siitä, että jokaiseen asiakkaan yhteydenottoon vastataan ja nopeasti. Asentajat tekevät oman työnsä eli asiakaspalvelun ja asennustyöt ammattitaitoisesti kohteissa joissa ovat. Heillä saattaa kuitenkin olla monta kohdetta saman päivän aikana ja syömässäkin pitää käydä välissä, joten he eivät välttämättä yksinkertaisesti kerkeä vastaamaan uusien asiakkaiden yhteydenottoihin vaikka haluaisivat.

Talotekniikka-ala on hyvin pirstaloitunut: on isoja yhtiöitä, pieniä yrityksiä, uusia ja vakiintuneita toimijoita, joten mukaan mahtuu monen eri laatutason tekijää ja hinnatkin vaihtelevat. Ikäväksemme voimme todeta, että alalla on myös asentajia jotka eivät esimerkiksi kykene sopimaan asiakkaan kanssa täsmällistä työn aloitusaikaa, suunnitella omien töiden aikatauluttamista, eivätkä muutakaan asiakaspalvelua. He saattavat luvata jotain, mikä ei sitten valitettavasti kuitenkaan syystä tai toisesta toteudukaan. Tällaiset tapaukset eivät ole kunniaksi talotekniikka-alalle.

Nämä erilaiset ongelmat koskevat yleisesti etenkin kuluttaja-asiakkaita, joille tulee harvemmin tarvetta tilata mitään talotekniikkapalvelua. Heillä ei ole tietoa oman asuinalueensa pätevistä ammattilaisista, joten he saattavat joutua tällaisiin edellä mainittuihin tilanteisiin todennäköisemmin kuin kiinteistöhuoltoalan ammattilaiset, jotka tuntevat paikalliset asentajat ja ovat tottuneet tekemään päivittäin töitä yhdessä talotekniikan ammattilaisten kanssa. Huoltoyhtiöillä on monesti yhteistyösopimukset paikallisten asennusliikkeiden kanssa ja reservissä myös muita yhteistyötahoja joihin voi ottaa yhteyttä tarpeen sattuessa, mutta myös kiinteistönhoitajatkin joutuvat välillä tilanteeseen jossa eivät saa heti tarvittavaa palvelua paikan päälle ja niinpä suuri osa asiakkaistamme, jotka asuvat kerrostalossa pystyvät samaistumaan tilanteeseen missä huoltoyhtiö tilaa ammattilaisen paikalle, joka ei välttämättä koskaan saavu paikalle, vaikka kyseessä olisi kiireellinen työ.

24 Centerillä haluamme yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa olla kehittämässä ja parantamassa alaa asiakaslähtöisempään suuntaan. Tarjoamme yhteistyökumppaneillemme ulkoistettua asiakaspalvelua, joten he voivat keskittyä palvelemaan asiakasta asennustyötä tekemällä. 24 Center tarjoaa taloteknistä apua tarvitseville täsmällisen asiakaspalvelun ja laajan kumppaniverkoston avustuksella me voimme taata ammattilaisen saapumisen paikalle aina ja nopeasti. Oli kyseessä sitten mikä tahansa talotekninen tarve, soitto 24 Centerin numeroon on avain ongelmaan. Lupauksemme on, että ammattilainen tulee paikalle kellonajasta, vuodenajasta, säästä, työtehtävistä tai paikkakunnasta riippumatta.

Jätä yhteydenottopyyntö!

Otamme yhteyttä sinuun mahdollisimman pian.

Toivottu yhteydenottotapa:

Ajankohtaisimmat blogit

Voiko etikkaa kaataa viemäriin?

Etikka on täysin turvallinen kaataa viemäriin, eikä se aiheuta haittaa putkistolle tai ympäristölle. Kotitalousetikka laimentuu nopeasti vedessä ja hajoaa luonnollisesti viemärijärjestelmässä. Tässä artikkelissa selvitämme, miksi etikka on ympäristöystävällinen vaihtoehto vahvoille kemikaaleille, miten se vaikuttaa erilaisiin putkimateriaaleihin ja miksi sitä käytetään viemärin puhdistukseen. Saat myös tietoa siitä, mitkä aineet todella aiheuttavat vakavia ongelmia viemärissä ja tulisi aina toimittaa ongelmajätteenä.

Lue lisää

Miksi viemärinavaajaa ei saa laittaa wc-pönttöön?

Viemärinavaajan voimakkaat kemikaalit voivat halkaista wc-pöntön posliinin, syövyttää putkistoa ja vapauttaa myrkyllisiä höyryjä. Wc-pöntön rakenne ja seisova vesi luovat olosuhteet, joissa kemikaalit aiheuttavat vakavia turvallisuusriskejä ja kalliita vaurioita. Opi, miksi viemärinavaaja on vaarallinen wc-pöntössä ja miten tukokset avataan turvallisesti mekaanisin menetelmin ilman terveysriskejä tai putkivaurioita.

Lue lisää

Voiko lattiakaivoon kaataa kiehuvaa vettä?

Kiehuvan veden kaataminen lattiakaivoon herättää kysymyksiä turvallisuudesta. Modernit lattiakaivot kestävät korkeita lämpötiloja, mutta äkillinen lämpötilan muutos voi vahingoittaa tiivisteitä ja aiheuttaa putkien laajenemista, erityisesti vanhoissa järjestelmissä. Turvallisempi tapa on sekoittaa kiehuva vesi kylmään ennen kaatamista tai antaa kylmän veden valua samanaikaisesti. Opi, miten suojaat putkistosi ja vältät kalliit vesivahingot oikeilla käyttötottumuksilla ja säännöllisellä huollolla.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.