1.7.2025 alkaen 24 Centerin hallituksessa tapahtuu muutoksia. Yhtiö haluaa lämpimästi kiittää Juha Pinomaata hänen merkittävästä ja pitkäaikaisesta panoksestaan hallitustyöhön. Juhan johdolla 24 Center on kasvanut kansainväliseksi toimijaksi ja rakentanut vahvan aseman markkinoillaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Yhtiökokous on nimittänyt hallitukseen kolme uutta jäsentä: Heikki Norta, Petri Parvinen ja Lauri Sommarberg. Heikki Norta toimii jatkossa hallituksen puheenjohtajana.
Heikki kommentoi nimitystään: ”Uskon vahvasti 24 Centerin konseptiin ja siihen, että organisaatiossa on osaavia ja sitoutuneita ihmisiä. Liiketoiminnan skaalaamiseen on paljon potentiaalia ja asiakastarve on aito. 24 Centerillä on hieno tiimi. Olen innoissani mahdollisuudesta tukea yhtiötä sen seuraavassa kehitysvaiheessa.”
Uuden hallituksen kokoonpano tuo mukanaan monipuolista osaamista strategisesta johtamisesta, myynnin ja markkinoinnin kehittämisestä sekä kansainvälisen liiketoiminnan kasvattamisesta. Kokoonpanon vahvuus perustuu jäsenten pitkään kokemukseen sekä yrittäjyydestä että yhtiöiden johtamisesta eri toimialoilla. Yhdessä hallitus tukee 24 Centeriä sen seuraavassa kehitysvaiheessa ja aseman vahvistamisessa Pohjoismaissa.
24 Centerin hallitus 1.7.2025 alkaen:
- Heikki Norta (puheenjohtaja)
- Lasse Järvinen
- Tomi Ventovuori
- Olli Sirkiä
- Petri Parvinen
- Lauri Sommarberg
Joose Pinomaa, Juha Pinomaa ja Hanna Inget yhteisessä tilaisuudessa, jossa kiitettiin Juhalle hänen pitkäaikaisesta panoksestaan 24 Centerin hallitustyöhön.