sähkötöiden sähkösuunnittelu

Sähkösuunnittelu ABC

Sähkösuunnittelu on ajankohtaista silloin kun ollaan tekemässä remonttia tai rakentamassa uutta kiinteistöä. Onko asuntoosi suunnitteilla remontti? Remontti voi olla iso kustannus kukkaron päälle, todennäköisesti olet valmis tekemään myös paljon itse säästääksesi rahaa. Tämä voi kuulostaa hyvältä idealta, mutta turvallisuus ja laki on prioriteetti numero yksi.

Kun taloa remontoidaan, on syytä tilata sähkömies hyvissä ajoin paikalle tekemään perusteelliset suunnitelmat sähköjä varten. Pienikin virhe sähköjen asennuksessa ja suunnittelussa voi johtaa isoihin vahinkoihin.

Sähkösuunnitteluun kannattaa panostaa ja se tulee tehdä ajoissa, jotta vältytään remontin viivästykseltä ja turhilta muutos- ja purkutöiltä remonttikohteessa. Sähkösuunnittelussa tulee ottaa huomioon yllättävän monia asioita. Kodin elektroniikkalaitteita, kuten televisiota varten tulee miettiä etukäteen sähkövetojen paikat. Suunnittelussa huomioidaan myös valaistus niin ulkona kuin sisälläkin. Sähkömies osaa myös suunnittelussa ottaa huomioon mahdollisten sulanapitokaapeleiden tarpeen kulkureiteille tai syöksytorviin.

Sähkösuunnittelu lisää parhaimmillaan rutkasti asunnon käyttömukavuutta, turvallisuutta ja toimivuutta ja siten myös asunnon kokonaisarvoa. Valaistuksen ja lämmityksen automatiikka myös laskee usein asunnon käyttökustannuksia. Huolellinen sähkösuunnittelu myös alentaa remontin kokonaishintaa, sillä se ehkäisee virheitä, ongelmia ja tehostaa työn nopeutta.

Ajankohtaisimmat blogit

sähköauton latausasema
Sähkömies

Sähköauton lataus

Latauspisteet kotona: Vaivaton tapa ladata sähköautoa Sähköautojen suosio on kasvussa, ja sitä myöten herää kysymys, missä autoaan voi ladata. Monet hyödyntävät kauppakeskusten latauspaikkoja ruokaostosten yhteydessä.

Lue lisää
Kodin-yleisimmat-sahkosyopot
Kodin huoltaminen

Kodin yleisimmät sähkösyöpöt

Miten säästää sähkönkulutuksessa?  Moni meistä on jo on tottunut sammutteleman turhia valoja tai harventanut saunomista, jotta sähkölasku ei pomppaisi liian suureksi, mutta kodin todelliset sähkösyöpöt

Lue lisää
sahkokiukaan-huolto
Kodin huoltaminen

Sähkökiukaan huolto

Vinkit sähkökiukaan huoltamiseen Sähkökiukaan huolto on tärkeää kiukaan käyttöiän maksimoiseksi.  Jokaisen saunan omistajan pn hyvä osata tehdä kiukaan huolto säännöllisin väliajoin. Sähkökiukaan vastukset ovat usein

Lue lisää
sähköauton latausasema
Sähkömies

Sähköauton lataus

Latauspisteet kotona: Vaivaton tapa ladata sähköautoa Sähköautojen suosio on kasvussa, ja sitä myöten herää kysymys, missä autoaan voi ladata. Monet hyödyntävät kauppakeskusten latauspaikkoja ruokaostosten yhteydessä.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.