muuttuja omakotitaloremontissa

Muuttuja omakotitaloremontissa

Omakotitalon remontointi on mukava projekti ihmiselle, jolla vasara pysyy kädessä. Se on haaste, joka tuo elämään miellyttävää sisältöä. Turha optimismi kannattaa kuitenkin remonttiin kuluvan ajan suhteen unohtaa. Yllätyksiä tulee aina. Apu on kuitenkin onneksi aina yhden puhelinsoiton päässä.

Jyväskylässä asuva perheenisä oli ottanut projektikseen remontoida kotinsa yläkerran. Vanhan purkaminen oli hyvällä mallilla. Kun lattia oli purettu, oli suunnitelmana vaihtaa välipohjan eristeet uusiin. Eristeenä oli kutterinpurua, ja sitä oli todella paljon. Mies alkoi lapioida purua jätesäkkiin, mutta tajusi hyvin nopeasti, että hommassa tulisi menemään ainakin viikko. Ajatus puistatti. Siinä menisi ikä ja terveys. Se viivyttäisi remontin valmistumista liikaa. Hän päätti selvittää millaista palvelua asiaan voisi löytyä internetistä.

Hän sai selville, että suurtehoimurilla purut saisi poistettua nopeasti. Toiveikkaana hän soitti ensimmäiseen yritykseen. Homma kiinnosti, mutta toimitusaika oli kaksi kuukautta. Mies soitti toiseen suurtehoimurointiyritykseen. Vastaus oli 1,5-2 kuukautta.

Suurtehoimuripalvelujen pitkät toimitusajat iskivät tylynä tosiasiana vasten hänen kasvojaan.
Mies jatkoi kuitenkin soittelua, ja hetken päästä 24 Centerin asiakaspalvelussa soi puhelin. Asiakaspalvelija vastasi reippaasti, kuunteli asiakkaan tarpeen ja lupasi suurtehoimurin asiakkaan kotipihaan seuraavaksi päiväksi. Asiakas ei ollut uskoa korviaan. Hän päätti kuitenkin luottaa kuuloaistiinsa ja tilata palvelun.

Seuraavana päivänä suurtehoimuri jyristeli asiakkaan pihamaalle kaksi miestä kyydissään. Miehet tervehtivät asiakasta ja pyysivät näyttämään, mihin auto on parasta ajaa. Varsinaisessa kutterinpurun imuroinnissa kesti alle tunnin. Asiakas pääsi jatkamaan remonttia ongelmitta.

24 Centerin lasku asiakkaalle oli:
Työn osuus: 1196,00 e Rakennusjäte 1,52 tn: 327,30 e Jätteenkäsittelymaksu: 20,68 e Yhteensä: 1714,18 e

Asiakas oli palautteen perusteella palveluun tyytyväinen. Erityisesti palvelun toimitusnopeus miellytti asiakasta. Vapaa palaute kuului seuraavasti: “Minut jopa yllätti se, että kuinka nopeasti kykenitte palvelun tuottamaan. Kaiken kaikkiaa siis myönteinen kokoemus kaikin puolin.” Arvosanaksi asteikolla 1-10 asiakaspalvelija sai 9 ja asentaja 10.

Ajankohtaisimmat blogit

Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää
Turvallista joulua
Kodin huoltaminen

TOP 3 keinoa taloteknisesti turvalliseen jouluun

Joulu on täällä! Taloteknisesti vuodenaika on yksi kiireisimmistä, kun kotona siivotaan, tehdään mahdollisesti suurempia puhdistustöitä ja keittiössä valmistellaan toinen toistaan herkullisempia ruokia. Kotitöiden pyörteissä saattaa

Lue lisää
Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.