säätöhuoltoa vai putkitöitä

Säätölaitehuoltoa vai putkityötä?

Automaatioasentaja vai putkimies paikalle?

Kiinteistöissä esimerkiksi taloyhtiöissä, liikekiinteistöissä ja teollisuuskiinteistöissä on hyvin usein isännöitsijätoimisto, joka vastaa pääasiassa kiinteistön talouden hallinnasta. Tämän lisäksi on kiinteistöhuoltoyhtiö, jonka tehtävänä on ylläpitää kiinteistön arvoa eli tehdä kaikki huolto ja korjaustoimenpiteet säännöllisesti.

Kiinteistöhuoltoyhtiön työntekijät eli huoltomiehet tekevät pääasiassa vain yleishuoltotyöt ja tilaavat ammattitaitoa vaativiin töihin esimerkiksi putkimiehen, sähkömiehen, imuauton, lukkosepän, kylmälaiteasentajan, lasinkorjaajan, erikoissiivoojan ja automaatioasentajan tai säätölaitehuoltajan.

Kokemuksemme mukaan putkityönä tilattu homma olisikin kuulunut automaatioasentajan tai säätölaitehuoltajan tehtäväksi.

Kerron yhden tapauksen esimerkkinä. Kiinteistöhuollosta vastaava päivystävä huoltomies soitti päivystyskeskukseemme ja tilasi paikalle putkimiehen. Toimeksiannon kuvaukseksi huoltomies oli kertonut, että kyseessä olevan kerrostalon lämmönjakohuoneessa vuotaa vettä jostakin. Putkimiehen päästyä paikalle hän totesi, että vesi vuotaa kaukolämpöpaketin säätölaitteen välistä ja todennäköisesti säätölaitteen tiiviste on haurastunut sekä säätölaite on osittain jumiutunut.

Putkimiehet eivät yleensä tee kaukolämmön säätölaite korjauksia, vaan niitä tekee niihin erikoistuneet ammattilaiset eli säätölaitekorjaajat ja -huoltajat tai automaatioasentajat. Niin tässäkin tapauksessa jouduimme ottamaan paikalle myös säätölaitepäivystäjän, joka vaihtoi säätölaitteen ja homma tuli kerralla kuntoon.

Teemme kaikki säätölaite ja automaatio asennukset, korjaukset ja huollot vuoden ympäri jokaisena päivänä. Ammattitaitoiset automaatioasentajamme tulevat auttamaan sinua myös iltaisin ja viikonloppuisin, kun tarvitset apua säätölaitteiden tai automaatiojärjestelmien kanssa niin soita päivystyskeskukseemme numeroon 0100 2470 ja apu on jo paikalla.

Ajankohtaisimmat blogit

Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää
Turvallista joulua
Kodin huoltaminen

TOP 3 keinoa taloteknisesti turvalliseen jouluun

Joulu on täällä! Taloteknisesti vuodenaika on yksi kiireisimmistä, kun kotona siivotaan, tehdään mahdollisesti suurempia puhdistustöitä ja keittiössä valmistellaan toinen toistaan herkullisempia ruokia. Kotitöiden pyörteissä saattaa

Lue lisää
Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.