jouluinen kynttiläkuva

Rauhallista joulunaikaa ja onnea uudelle vuodelle 2020!

Joulu on rauhoittumisen ja juhlan aikaa. Jouluaattoon kuuluvat perinteisesti ainakin hyvä ruoka, läheisten seura ja lahjat sekä kynttilät ja sauna. Jouluna on hyvä muistella mennyttä vuotta, mitä on tullut tehtyä ja mitä on oppinut.

Haluamme kiittää teitä kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja muita sidosryhmiä menneestä vuodesta. Olemme yhdessä saaneet kokea kaikenlaista, yllätyksiä, pettymyksiä ja onnistumisia. Meitä kaikkia on tarvittu ja jokaisella on oma paikka tässä maailmassa, jotta yhteiskuntamme toimii ja voi hyvin.

Paras joululahja minkä voi toiselle antaa tänä hyvinvoinnin ja materiaalin aikakautena on aito toisesta ihmisestä välittäminen ja oman ajan antaminen toiselle, vaikka suurimalla osalla suomalaisista menee hyvin niin on syytä muistaa ja huomioida että kaikilla ei kuitenkaan ole asiat samalla tavalla. Materiaalisesti hyvä aika voi olla henkisesti raskasta aikaa ja yhteiskunnassamme henkinenpahoinvointi onkin lisääntynyt, etenkin joulun aika voi olla henkisesti raskasta. Pidetään siis toisistamme huolta ja ollaan läsnä, kun tukea tarvitaan.

”Elämä on täynnä ihmeitä. Välillä se tuntuu taistelulta, välillä menestykseltä. Silti se on aina ainutlaatuista – liian kallista hukattavaksi. Joskus tähän elämään tulee vaikeuksia. Talotekniikka pettää. Pieneltä kuulostava asia, mikä on aiheuttanut ihmisille valtavia ongelmia. On vaarana, että elämä suistuu jopa raiteiltaan. Meillä 24 Centerissä sydämenasiana on auttaa sinua näissä ongelmissa. Haluamme, että voit elää arkea ja pyhää mahdollisimman sujuvasti. Sen vuoksi, että elämäsi on täynnä ihmeitä.”

Olemme apunasi myös jouluna, jos tarvitset apua me autamme sinua! Päivystämme 24/7 vuoden jokaisena päivänä ja olemme valmiina välittämään apua, kun sitä tarvitaan.

Rauhallista joulunaikaa ja menestystä Uudelle vuosikymmenelle 2020 toivottaa koko 24 Centerin väki!

Verkkosivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää