lentokoneita ja lukkiutuneita autoja

Lentokoneita ja lukkiutuneita autoja

Oli pimeä lokakuinen lauantai-ilta. Moottoritie värjäytyi tunnelmallisen keltaiseksi aina jokaisen valaisimen kohdalla, kun vanhempi herrasmies oli ajelemassa Volkswagen Borallaan kohti Kuopion Toivalan lentoasemaa. Miehen take-away-kahvimuki höyrysi auton juomatelineessä. Lento Helsinkiin lähtisi noin puolentoista tunnin kuluttua. Kello oli 19.22.

Järven rannalla sijaitsevalle lentoasemalle on miellyttävää saapua. Lauantai-iltanakaan ei ruuhkaa ole. Mies ajaa autonsa parkkialueelle ja pysäköi sen lähelle lentoaseman pääsisäänkäyntiä. Hän juo viimeisen siemauksen kahvista ja nousee autosta hakeakseen takakontista matkalaukkunsa. Mies työntää oven samalla kiinni. Oven sulkeuduttua hän havahtuu poikkeukselliseen napsahdukseen. Ääni kuulosti keskuslukitukselta.

Mies hermostuu hieman ja kokeilee heti avata kuljettajan ovea. Lukossa. Hän menee takakontille. Ei aukea. Kaikki ovet ovat lukossa, ja avaimet ovat auton sisällä virtalukossa. Stressi valtaa miehen kehon. Lennon lähtöön on alle puolitoista tuntia aikaa, ja matkalaukku sekä avaimet tarvitaan välttämättä mukaan. Puhelinkin jäi auton sisälle.

Hän päättää suunnata lentoaseman henkilökunnan pakeille kysymään apua. Henkilökunta reagoi tilanteeseen heti, ja miehelle soitetaan apua paikalle. Lentoaseman turvatarkastuksesta soitettiin 24 Centerille, ja kysyttiin hieman hermostuneena, että milloin ammattilainen saataisiin paikalle avaamaan auton ovi. Asiakaspalvelija lupasi avun paikalle alle tunnissa ja tämä riitti lentokentän henkilökunnalle.

Mies odottaa turvatarkastuspisteellä, jonne henkilökunta ohjeisti hänet odottamaan lukkomiestä. Hermostuneena hän vilkuilee rannekelloaan. Noin 45 minuuttia ennen koneen lähtöä aulaan saapuu autojen lukkoihin erikoistunut ammattilainen. Hän tervehtii miestä ystävällisesti ja pyysi näyttämään, että missä auto on. Lukkomies käy työhönsä. Hän saa erikoistyökalujensa ansiosta raotettua ovea muutaman sentin verran. Kuuluu tuttu napsahdus, kun keskuslukitus poistetaan pitkällä tikulla ovessa olevaa nappia painaen.

Herrasmies kiittää avusta, ottaa avaimensa, puhelimensa ja matkalaukkunsa autosta, ja suuntaa ripein askelin kohti turvatarkastusta. Turvatarkastaja tunnistaa hänet ja päästää ohi jonon turvatarkastukseen. Tarkastus sujuu nopeasti ja hän ehtii portille ajoissa. Koneeseen istuuduttuaan hän huokaisee helpotuksesta.

Asiakaspalvelija 24 Centerillä oli hyvillään onnistuneesta palvelusta. Kyseessä ei ollut pelkästään auto, jonka ovet piti saada auki. Kyseessä oli, että ehtiikö asiakkaamme lennolle vai ei. Me 24 Centerillä haluamme palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti. Haluamme olla mukana asiakkaidemme tarinoissa. Haluamme varmistaa, että tarinoilla on onnellinen loppu.

Ajankohtaisimmat blogit

Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää
Turvallista joulua
Kodin huoltaminen

TOP 3 keinoa taloteknisesti turvalliseen jouluun

Joulu on täällä! Taloteknisesti vuodenaika on yksi kiireisimmistä, kun kotona siivotaan, tehdään mahdollisesti suurempia puhdistustöitä ja keittiössä valmistellaan toinen toistaan herkullisempia ruokia. Kotitöiden pyörteissä saattaa

Lue lisää
Säästämällä sähköä säästät kodin talouden menoissa.
Kodin huoltaminen

10 tapaa säästää sähköä

Vuoden kovimman sähkönkulutuksen aika on täällä, ja monet muistavat viime talven piikit sähkölaskuissa. Kannustamme jatkamaan edelleen sähkön säästämistä, sillä pienillä teoilla on iso vaikutus sekä

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.